Näin voisi käydä kerran: anarkia ja rock ovat ottaneet niskalenkin suuresta osasta Suomea!
Anarkistien tarkastuspartiot, autonomiset jengit, vapaat solut, tekevät tarkastuksia kaduilla. He ovat saaneet kuusi ihmistä – viisi miestä ja yhden naisen – ratsiaansa ja kuulustelevat heitä. Heidät on käsketty riviin. Karu ja hurja, rankka tyyppi, partion johtaja kyselee heiltä, ensimmäisestä aloittaen:
– Mikäs tyyppi sinä olet? Oletko joku armeijatyyppi?
– Mä...oon varusmies.
– Hah, vai niin! Tuet sotilaallisia alistajia, ahdistavaa systeemiä. Mutta ei se mitään. Entäs sinä?
– Mä olen reserviläinen.
– Okei, okei, samalla linjalla, mutta yhteys väkivaltasysteemiin on etäisempi. Entäs sä, numero kolmonen?
– Mäkin olen reserviläinen.
– Kato kato! Näitähän riittää...Entäs sä?
– Minä olen sivari.
– Ihan hyvä. Entäs sä muija, numero viis?
– En ole käynyt armeijaa.
– Hyvä, meidän puolella! Ja viimeisenä vaan ei vähäisimpänä, sinä pullukka. Kerro!
– Olen kapiainen.
– Voi saatana. Oikein vihollisen kultakimpale. Sut kaapataan meidän puolelle, ne ei ikinä saa sua takas! jengipomo hihkuu.
– Hei pomo, täällä oli vielä yks, sanoo yksi jengityyppi ja taluttaa paikalle pitkän nuoren miehen.
– Kerro, mikä on taustasi! karjaisee pomo.
– Tuota noin...mä olen totaali.
– Asiaa, ui juma! Lisää anarkiaporukkaa! Kohta bailataan! Ja tiiättekö mitä? Me laitetaan tää maa polvilleen. Kaikki vänkääjät laitetaan kumartamaan anarkian edessä. Ne polvistuu vielä anarkiajumalten alttarille! Rautainen nyrkki täräyttää taivaalle liekehtivän A-merkin, joka on ympyrän keskellä!
Tällaista se voisi olla. Tässä on esimerkki siitä, miten hulluksi anarchy power voi mennä, jos jengi ottaa sen liian tosissaan ja yhdistää siihen liikaa politiikkaa. Parhaillaan anarkian voima on kaduilla ja kellareissa ja rock-keikoilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti